Akvaario Kurki Oy on vuodesta 1984 Vantaan Tikkurilassa toiminut akvaarioalan erikoisliike. Meiltä saat kalusteakvaariot, akvaariopaketit, kalat, kasvit, kalanruoat, tarvikkeet niin akvaarioon kuin pihalammikoihin; kaikki alan parhaimmistoa. Meille on helppo tulla. Sijaintimme on aivan Tikkurilan keskustassa kivenheiton päässä Tikkurilan juna- ja linja-autoasemalta.

Olemme vuodesta 1990 määrätietoisesti laajentaneet yritystämme erikoistumalla vain akvaariopuolelle. Tänään olemme yksi Suomen suurimmista akvaarioliikkeistä. Myyntipuolella on esillä 200 allasta ja karanteenipuolella 100.

Vuosien varrella kertynyt tieto-taito, tinkimätön ammattiasenne ja laadunseuranta ovat mahdollistaneet yrityksemme elossapysymisen näinkin vaikealla ammattialalla. Olemmekin saaneet ystäviä ympäri maata. Emme myy huonokuntoisia kaloja. Meiltä saat niin tavalliset kalat kuin erikoisemmatkin yksilöt. Erityisen lähellä sydäntämme ovat kiekkokalat.
Toimintaamme ohjaa aito kiinnostus luontoa kohtaan. Jatkuva tiedonhaku ja kokemusten yhdistäminen ovat luoneet yrityksellemme hyvän kasvupohjan. Tänään Akvaario Kurki on innovatiivinen yritys, joka toimii sekä vähittäis- että tukkupuolella. Meillä on paljon erikoistuotteita, joita et vielä muualta löydä. Olemme tutustumisen arvoinen yritys, joka satsaa laatuun ja asiakaspalveluun kaikessa mitä teemme.

Edustamiamme merkkejä ovat mm. ASTRAn kalanruoat ja vedenkäsittelyaineet, WOHAn huippulaatuiset akvaariot ja MESSNERIN lammikkotekniikka pihalammikoihin,Kaikki akvaariokalat ja kasvit ovat omaa tuontia. Tuomme maahan vesitestejä ja lääkkeitä, akvaariokoristeita, taustoja, pakastekalanruokia  ja  akvaariotekniikkaa.

Laajennamme valikoimaa kun uusia mielenkiintoisia tuotteita tulee markkinoille. Akvaario Kurki on oman alansa erikoisosaaja.Yli  20 vuotta olemme maahantuoneet, karanteenanneet ja myyneet kaloja. Olemme tuontiyritys, joka on löytänyt laadukkaat kalantoimittajat ympäri maailmaa. Meillä on tietopohjaa, joka on saavutettu vuosien tinkimättömällä työllä.

 alabanneri